Kuvittelin tahtini helpottavan kuhan koulu loppuu. No on se vähän helpottanut. Ei nimittäin palautettavia tehtäviä tai tenttejä enää! Aloitin harjoittelussa viikko sitten ja vauhti taitaa taas kiihtyä.. En vaan osaa tehdä yhtä asiaa kerrallaan ;) Itsellä on ollut kohta viikon nuhaa joka muuttui kovaksi yskäksi ja edelleen täällä podetaan.. Elli ensin sitten minä, katsotaan kuka on seuraava uhri. Ei kivaa ei ollenkaan..
Tässä nyt muutamia kuvia mitä meillä on remontin osalta tapahtunut. Vielä on menty sen verran eteenpäin, että kylmiön sisukset on purettu ja seinää hävitetty. Ensi viikolla sitten uhkaa evakko ja remontti pääsee kunnolla vauhtiin! Voin sanoa että vähän hirvittää..
Ensin oli oranssi hirvitys joka muuttui...
liukuoviksi ja valkoisiksi kaapeiksi. Voi sanoa että valoa ja tilantuntu lisääntyi!
Varastohuoneen lattia. Tällä hetkellä purut on jo pussissa ja lattia tyhjä
Oikealla puolella ei ole enää seinää vaan reikä
Pihalla pussit senkun lisääntyy.
Kuoppa tulevia putkia varten. Reikä on ainakin metrin syvä. Kivi saatiin pois pienellä huhkimisella ;)