Keskeneräisiä projekteja

Kotosalla ollessa,  on tullut siivottua laatikoita ja hävittettyä neuvolakortti ja jopa löysin Ainon kortin! joka on ollut n. puoli vuotta häveyksissä.. Kun oikein pengoin kaikki läpi ja löyty onneksi nykyinen äitiyskorttikin.Huh! tänään on nimittäin neuvola ja viimeinen käynti Mikkelin neuvolassa!!

Paljon pitäisi keretä tehdä ennen huhtikuuta. Pitäisi teettää kaikki valokuvat sekä ostaa valokuva albumeita johon jemmata kuvat.Sillä muutenhan ne jää. Rupesin tekemään Ainosta kuvakirjaa ja sekin pitäisi saada tässä keväällä valmiiksi. Meinasin tehdä tytöstä albumin jossa on ensimmäinen vuosi kuukausittain. Saas nähdä valmistuuko ajoissa ;) 
Uuden kameran hankintakin on mielessä ja ihan kunnon järkkäri !


Tällä hetkellä valokuvat lojuvat laatikossa.


 Muuttoon on kaksi viikkoa ja sitä ennen varasin pöydän kirppikseltä. Onni olisi jos pääsisin näistä kaikista rojuista eroon! Seuraava homma olisikin aloittaa pakkaaminen. Mielummin rauhassa kuin kiireellä. Muutto käy jo melko rutiinilla, mutta ei se silti kivaa ole. Jollakin tasolla olen jo alottanut kun laatikoista sain kaiken ylimääräisen siivottua, eikö vaan? Mikä siinä onkin että kaikki turha paperi kertyy, eikä niitä voi heti heittää paperin keräykseen.

Osoitteen muutokset on tehty ja kelaan hakemukset. Tapiolaan vielä ennen maanantaita vauvalle vakuutus. Maanantaina tulee 3kk laskettuun aikaan! Apuva....
Ainon hoitopaikka asia selvisi ja nyt alkaa tuntumaan että olisikohan kaikki jo hoidettu? Aino jatkaa nykyisessä hoitopaikassa vielä helmikuun jälkeen. Turhaa vaihtaa Mäntyharjuun jos hoitopäiviä on huimat 15 pv ennenkuin jää kotiin. Me sitten reippaana herätään aamulla 6 ja lähdetään Mikkeliin ajamaan 7, mutta onneksi  vain kolmena päivänä viikossa.

 Ärsyttäviä papereiden täyttämistä ja paikoissa juoksemista. Nyt kuitenkin alkaa tuntumaan että kaikki hoituu!

Kolttuja


H&M tilaus tuli ja jotain lähti takasikkin.. Aino sai alesta kivan yökkärin. On tytön vaatteet jääneet nyt sitä mittaa pieneksi että pitää ruveta hieman isompaa vaatetta hankkimaan. Tuokin yökkäri on kokoa jo 98/104 ja hyvin menee. Hihoissa ja lahkeissa on varaa kasvaa. Vauvalle tuli pöksyt ja äidille takki, paita, sukkiksia ja alusvaatteita. Paita on jees! Ainakin jotain päälle pantavaa. Luokkakaveritkin kiittävät kun vaatteet löytyy päältä.. ;)

Takkeja tilasin kaksi ja tämän pitemmän mallisen otan! Beige jossa karva hupussa.Vaikkei se kovin lämpöiseltä vaikuta, mutta se mahtuu mahan kohdalta loppuun asti tai parempi olisi.. tilaa on ainakin paljon! Takki on alennuksesta ja kokoa 44 :D Toinen vaihtoehto oli lyhyt untuvatakki, mutta näytin sen verran mörssäriltä se päällä et se sai jäädä, eikä siihen masu olisi kuukautta pitempää mahtunut. Nyt takki ongelma on myös selätetty, kohtuu kustannuksin. Onneksi en mennyt ostamaan sitä ihanaa, mutta kallista mama takkia josta olisi pitänyt pulittaa n.230e.

 Tunika oli myös paketissa muttei se lila ollut minun värini ja malli.. Näytin makkarapötköltä. Oloni alkaa muistuttamaan virtahepoa. Viimeksi kesällä odottaessa en muista tälläisiä vaateongelmia.. Nyt pitää miettiä miten tarkenee, silloin pystyi turvautumaan kesämekkoon tai toppiin. Toppahousut kuuluvat mukavuus alueeseeni. Paleleminen ei ole mukavaa, mutta ei sekään että toppahousut eivät mahdu jalkaani kuin täysin auki. Yritä siinä nyt kävellä kun housuja saa nykiä ylöspäin kokoajan.Joku vyösysteemi on kehitettävä.. Jos joku näkee Mikkelissä, vaunuja työntävän äidin jonka toppahousut roikkuvat kintuissa, se olen minä!


Kävimme tänään kaupungilla pyörähtämässä sillä jos taskussa on 10 e etuseteli Seppälään tulee se käyttää mahdollisimman nopeasti. Seppälästä yritin etsiä itselleni jotain, mutta Aino saikin pilkullisen paidan rusetilla ja keltaisen sydänhameen. Anton ja Ninassa ihastelin talvihaalareita ja aion hankkia Ainon ensi talven toppahaalarin alesta, mutta nyt mukaan mahtui vain body kokoa 92. Tykkään käyttää Ainolla bodeja mm. mekon alla ja näitä isoja kokoja harvemmin löytää.

 Aino sai myös Lindexilta pikkarit, osoitukseksi kolmen päivän saavutuksesta joka toivon mukaan jatkuu! Kolme päivää on mennyt niin että vaippaa pidetään vain unilla ja kun lähdetään ulos. Yhtään vahinkoa ei ole vielä sattunut, mutta nyt näyttää siltä että tämä voi onnistua!

Aika juoksee ja masu kasvaa

Aika menee hurjaa vauhtia, varsinkin vain ollessa.
Kolmesta viikosta lomaa on vain viikko jäljellä.
Raskausviikkoja on kertynyt 26+1

Sikiön pituus päästä peppun (CRL): 22 cm
Koko pituus: 30 cm
SIKIÖ
Tämän viikon alussa sikiö on 23 viikkoa vanha. Silmäripset ilmestyvät luomiin tällä viikolla ja silmät alkavat pian räpytellä. Aivot kasvavat edelleen nopeasti ja pitempiä hiuksia alkaa kasvaa päähän. Sikiö näyttää sopusuhtaiselta pieneltä minivauvalta.
Ennenaikaisesti syntyvällä lapsella on jo suuret mahdollisuudet selviytyä, jos se syntyy nyt ja kaikki apukeinot otetaan käyttöön. Mahdollisuus turvalliseen synnytykseen kasvaa jokaisena päivänä, jonka sikiö on kohdussa.7
Tiedot: www.vau.fi



Maha kasvaa, vaatteet ei mahdu päälle, painoa on tullut jo tähän mennessä reilusti. Hempparit matalalla joten kaksinkertaisella rauta-annoksella mennään. Jouluherkut saa jäädä, ne suklaat yms.. muuten tämä tyttö näyttää virtahevolta ennen maaliskuuta!

Liikkeet ovat todella selkeitä ja välillä jyllätään niin paljon että meinaa äidillekkin huono olo tulla. Mahan päältäkin voi seurata  kuinka siellä venytellään, hyvä ettei mahan läpi tulla.

Piti tilata muutamia vaatteita H&M uusista äitiysvaatteista että olisi jotakin päälle laitettavaa. Legginssejä puristavien farkkujen tilalle ja jonkinlaista tunikaa, saas nähdä mitä sieltä tuli tilattua. Alku viikosta pääsen hakemaan paketin ! Jospa sieltä löytyisi takki jota voisi pitää vielä alkuvuoden pakkasilla. Jos niitä nyt tulee.. Nyt on takki, mutta huomasin juuri ettei se kauaa mene päälle.