14.2


Aino oli askarrellut hienon kortin hoidossa
 Meidän ystvävänpäivä meni normaalisti koulussa, hoidossa ja töissä käyden kuten varmaan kaikilla muillakin. Kuitenkin jotain erikoista siinä olikin sen enempää etukäteen aavistamatta.



 Tahtoisin sanoa että sain ruusun avopuolisoltani, mutta sainkin sen Mitro Revolta ;)  Jos tiedätte Europarlamentaarikon, Isä Mitro. Kyllä vain, hän vieraili meillä luennoitsijana Mikkelin ammattikorkekoululla kurssillamme kansainvälisyysosaaminen. Puolitoista tuntia euroopan unionia ja uskontoa, politiikkaa ja letkautuksia. Jos ei muuta voi sanoa niin siinä vasta on persoona jonka hymylle ei voi kuin hymyillä. Lyhyt ja pyöreä, mutta puhujalahjoiltaan aivan mainio :)

Luennon lopuksi Mitro ojensi kaikille naisille ruusut kädestä pitäen. Minä sain ylimääräistä huomiota ulkomuodostani ja siunausta, onnitteluja ja kaksi ruusua yhden sijasta. Voisiko sanoa että ikimuistoinen ystävänpäivä :)  Mitro arvasi mahassani asustavan tytön ja sain jämäkän käden puristuksen ja mairean hymyn, jonka saattelemana naama punaisena koitin koota itseni ;)

Voi siis sanoa että tämä lapsi on jo siunattu ennen syntymäänsä.

Nukkumisjärjestelyt uusiksi


Aino on nukkunut tähän asti meidän huoneessa häkkisängyssä. Isojen tyttöjen sänkyyn siirtyminen on ollut pitkään mietinnässä, varsinkin kun kakkonen ilmoitti tulostaan. Entiseen asuntoomme emme viitsineet raahata minun vanhaa nuorisosänkyä, olisihan se ollut vain tiellä muutonkin keskellä. Nyt kuitenkin olemme kahden viikon sisällä tehneet jotakin asian hyväksi.

Saimme sängyn Ainon huoneeseen, patjan hankittua. Sänkyyn ollaan viikon verran tutustuttu ja siinä pyöritty päiväsaikaan. Perjantaina aloittelimme siinä päiväunien nukkumisella ja  Ainokin ihan hämmästyi kuinka hän nukkui omassa huoneessaan. Tarkoitus oli että nukutaan ensin muutamat päiväunet ja katsotaan miten lähtee käyntiin. Kuitenkin Aino oli eilen sitä mieltä että hän nukkuu omassa sängyssä yön.

No sinne tyttö laitettiin nukkumaan ja yhdellä heräämisellä selvittiin. 5 aikaan kävin tytön vieressä ja puoli 8 aikaan, Aino heräili. Voiko paremmin mennä ekaksi kerraksi ! :) Tietysti voi olla että tässä mennään vielä takapakkia, mutta aika lupaava alku :) ja onhan tässä vielä aikaa vauvan tuloon noin kaksi kuukautta joten tätä keretään harjoitella. Kivi vierähti sydämmeltäni kun kaikki alkoikin sujua kuin itsestään.

Tuli siinä äidillekkin kyynel silmään kun häkkisänky ammotti meidän huoneessaan tyhjän panttina ja iso tyttö  omassa huoneessaan :´ )




Vielä kun saisi tytön nukahtamaan itsekseen niin kaikki olisi täydellistä.


Meidän makuuhuoneessa häkkisänky on laitettu ns. pois käytöstä, odottamaan vauvaa. Juuri kun sain häkkisängyn laitettua niin ettei se vie tilaa, tulee hoitopöytä ja makuuhuoneemme muuttuu hyvinkin ahtaaksi. Muistutus siitä, meille oikeasti tulee vauva ja kaikki alkaa taas alusta :D

Väsymystä


Raskausviikoja pyörähtää käyntiin jo 31! Vointikin alkaa olla sen mukainen. Tunnen itseni ryhävalaaksi ja tällä viikolla olen ollut erittäin väsynyt. Väsymystä korostavat alhainen verenpaine ja siihen yhtälöön aikaiset herätykset. Keskiviikko iltana tuntui etten pysty syömään kun päässä heittää. Torstaina kävin tarkistuttamassa verenpaineen ja alhaallahan se oli. Olo on parantunut hieman ja pientä suuolasta voin  nyt syödä, hyvällä omalla tunnolla. ;)


Kaksi viikkoa hiihtolomaan, joten jos nyt mieli ja kroppa kestäisi nuo  aikaiset heräämiset, niin ei tarvitsisi ajatella mitäään sairaslomia, niihin ei nyt olisi varaa! Jospa vain osaisin ottaa rennosti enkä hötkyillä joka suuntaan. Tänäänkin olimme Ainon kanssa kotosalla, noh siivouspäivähän siitä tuli. Se siitä rauhallisuudesta :D kuitenkaan en mattoja ruvennut puistelemaan


Tätä iltaa piristää elokuva: 21 tapaa pilata avioliitto! Viimeksi olemmekin käyneet yhdessä elokuvissa noin vuosi sitten. Johan on aikakin, voi sitten hyvällä omalla tunnolla mennä taas vuoden päästä ;)

Rentouttavaa viikonloppua!

Minä yritän tankata ihanaa, ruotsia päähäni kun maanantaina olisi tentti... jess! -.-