Täällä me ollaan!

Tämä taukoilu kirjottamiseen tarkoittaa että on tapahtunut vaikka mitä. Juttuja kuvineen on jonossa kuhan saan niitä vain julkaistua.

Näihin päiviin (to-ti) on mahtunut neuvolaa, uusia taitoja, tupareita, amarillossa käyntiä kahdestaan, vaatepakettia, äitipolikäynti ja tentti sekä ihan vaan tylsistymistä. Nyt  kun tentti on pois alta voin jo miettiä jotakin muuta! Eikä muuten tarvitse vuoteen miettiä yhtään tenttiä!!


Maha kasvaa kovaa vauhtia, yllätys. Jalkoja on turha pälyillä kun niitä ei nää kuin peilin kautta ;) 

Perjantaina kävimme neuvolassa ja eipä mitään ihmeitä. Verenpaine on alaalla, mutta niin se on ollut tähänkin asti.  Supistukset  hieman rajoittaa menoa sillä niitä tulee 5-10 päivässä ja jotkut on kipeämpiä kuin toiset. Yhtään ei helpota että vauva on kääntynyt pää alaspäin ja heiluttelee päätään niin että välillä oikein vihloo tuonne alas.
 Äitipolikäynti kuitenkin varmisti etteivät supistukset ole edistäneet tilannetta niin että kaveri syntyisi. Eli normaalia elämää voimme viettää, mutta jos supistukset eivät lakkaa ollenkaan niin sittenhän se onkin käynti sairaalalla. Kunhan nyt viikot menisivät eteenpäin ja olisi jo viikko 35 ! Sitten ei enää kaverin tuloa yritetä estellä. Minun tuurilla laskettuaika ylittyy eikä vauvaa kuulu kuin huhtikuun lopulla.

Hiihtoloma on käynnissä ja kaikki viettävät sitä jossain muualla kuin kotona. Noh kumpa mekin, mutta ei. Lari on normaalisti töissä ja me muut kotona. Kauemmaksi en uskalla Ainon kanssa kahdestaan lähteä joten ei jää kauhesti vaihtoehtoja... me vaan ollaan ja möllötetään.


Kuva viime perjantaina otettu rv 33

Maha kasvaa niin että paidat jotka ostin alennuksesta alkavat jäädä lyhyeksi. Nukkuminen on katkonaista ja vessassa saa ravata yöllä. Voin sanoa että välillä tuntuu siltä etten tee muuta kun valita ja mielialat heittelehtivät minkä kerkeävät. Voi Lari raukkaa joka kaiken joutuu kestämään!

Odotan jo ensi viikkoa ja sitä seuraavaa sillä nään ihmisiä ja saan jotakin sosiaalista elämää ;) alkaa kotiympyrät hieman kaatamaan seiniä päälle. Enää olisi kuusi koulupäivää/Ainon hoitopäivää jäljellä. Huh ja apua! niin se aika menee vaikka tuntuu ettei viikot etene millään... :D



Valmisteluja


Aurinko on alkanut pilkistellä pilvien takaa ja kaikki tuntuvat puhuvan oudosta valoilmiöstä.
Tämä talvi onkin mielestäni ollut tasaisen harmaa ja luminen. Mukavaa on se ettei muuutamiin viikkoihin ole ollu kovia pakkasia, mutta kyllä tuo auringon pilkistely on saanut hymyn huulille.
Ehkä se kevät alkaa jo lähestyä?
Kohta onkin jo maaliskuu.
ja huhtikuu lähestyy..

 Meillä alkaa kaikki olla pikkuhiljaa valmiina vauvaa varten. Hoitopöytä on laitettu makuuhuoneen nurkkaan ja vaatteet pesty laatikkoon odottamaan käyttäjäänsä. Tuntuu siltä että onhan nuo tuossa nyt valmiina, mutta silti pitäisi tehdä vielä vaikka mitä. Vaipat on hankkimatta ja sairaalakassit pakkaamatta yms. Vaipoilla tai sairaalakassilla ei nyt niin kiire ole, mutta jotenkin sen kassin pakkaaminen tuo tunteen siitä ettei vauva varmasti synny . Ehkäpä juuri siksi se pitäisi pakata. Supistuksia on ollut ilmassa. Kuitenkin vain silloin tällöin, mutta eilen uskaltauduin saunassa pyörähtämään ja olen vielä kotona. Muutamia supistuksia tuli, mutta ei sen enempää ja hyvä niin.


Mielestäni haittaa siitä ei olisi jos vauva päättäisi syntyä muutamaa viikkoa etuajassa. Viimeksi ennakoivat supistukset ja sairaalakäynnit eivät johtaneet yhtään mihinkään vaan Aino syntyi 7 pv myöhässä. Se oli sitä kohtalon ivaa. Nyt kuitenkin kasassa olisi pysyttävä ainakin viikolle 11 eli kolmen viikon päähän. Sillä koulujutut pitäisi saada hoidettua pois alta. Sitten voisin jäädä ansaitulle mammalomalle. Vielä olisi edessä yksi tentti (ensi maanantaina) muutama palautettava tehtävä ja kirjoitus työ sekä esitelmää ja tietokone ohjelman näyttö.


Hankintoja olen saanut pois listalta ja sen huomaa myös rahapussin kevenemisessä sekä vauvan että Ainon vaatteiden kertymisessä. Olen kieltänyt itseni menemästä  facebookin nettikirpparille sillä nytkin on postissa tulossa jos jonkin moista vaatetta.

Kuitenkin jotain tarpeellista sain yhdeltä kirpparilta: lintu-/oravasuoja vaunuihin! Tälle ei Ainon kohdalla ollut tarvetta, mutta nyt kun asumme rivitalossa, on tämä hyvä olla mielenrauhani takaamiseksi. Liikkuuhan täällä myös kissoja joten eipähän tule yllätyksiä kun vauva nukkuu päiväunensa kaltereiden takana ;)

Perjantai


Viime perjantaina jouduinkin pyörähtämään sairaalassa kuten jo jotkut tietävät Fb kautta. 

RV 32

Syy vierailuun olivat perjantaina aamupala pöydässä alkaneet supistukset. Toki on sitä supistellut aikaisemminkin, mutta tällä kertaa ne eivät jääneetkään yhteen tai kahteen. Ne jatkuivat vaikka makasin sohvalla tekemättä mitään sekä muuttuivat koko ajan kipeämmiksi. Syytä en tiedä, ehkä liiallinen huomio tortaina,  ruusujen saattelemana laittoi vauhtia?? :D en todellakaan tiedä.

Arvoin soitanko neuvolaan vai enkö soita. No soitin lopulta ja sain ohjeen että kokeile juoda vettä vähän isompi määrä ja jos ei mitään vaikutusta niin soita sairaalalle synnytyssaliin. Että ne antaa sieltä piikin joka lopettaa supistukset.. Noniin. Emmin tunnin ja ilmoitin tilanteesta Larille joka oli töissä.
Perjantaisinhan me olemme kotosalla Ainon kanssa, mutta en olisi voinut Ainoa mukaan ottaa.. joten lari oli hälytettävä mukaan Ainoa katsomaan.

Soitin sairaallalle ja sinnehän se käsky kävi. Autossa supistuksia alkoi tulla alle 5 min välein ja kipeitä sellaisia. Sairaalalle päästyäni tuntui että en pysty kävelemään. Onneksi siis lähdettiin vaikka taas epäilin, että tarvitseekohan sitä ja että kuitenkin ne loppuvat kun Mikkeliin asti päästään.

<3


Sairaalassa lääkäri tutki tilanteen ja kaikki oli normaalia supistuksia lukuun ottamatta. Sain piikin, toisen ja kolmannen. Iltaan mennessä ne eivät olleet auttaneet vaan supistuksia tuli yhä. Lääkkeen aiheuttamat sivuvaikutukset aiheuttivat tärinää ja sydämmen tykytystä kun pulssi nousi sataan maatessa sängyssä. Toivoin vain ettei enää yhtään piikkiä. Lopulta sain vielä suun kautta tabletteja neljä joidenka seurauksena supistukset laantuivat. Onneksi.

Lauantaina ei supistuksia tullut kuin muutama ja olo normalisoitui. Kuitenkin kova hinku oli pois sairaalasta Ainon ja Larin tykö. Aino sai olla yötä mummin hoivissa ja isi majaili Mikkelissä odottaen lisä inffoa jos jotain suurempaa olisi tapahtunut. Lauantaina olin seurannassa klo. 14 asti ja pääsin pois. Kuitenkin nyt on oikeasti otettava rauhallisesti.

Näillä viikoilla ei vielä synnytetä Mikkelissä  vaan Kuopiossa. Joten nyt kaksi viikkoa on otettava erittäin iisisti, ei kurotella tai nostella Ainoa tai muutenkaan rehkitä kotihommien kanssa.
Niin sitten synnytyskin onnistuu jo lähempänä kuin Kuopiossa.
Paino arvion mukaan maha-asukki painaa 1,8 kg, mutta kumpa kestäisi mahassa vielä ainakin kuukauden !

Kontrollikäynti sairaalalle varattiin reilun viikon päähän, jotta voidaan tarkkailla tilannetta ja hyvä niin on äidinkin olo rauhallisempi!