Matkaamme tänään juhlimaan pappaani joka täyttää 80 vuotta. Matkan kohde on Itä-Savo ja siellä olisi tarkoitus viettää myös viikonloppu sekä pitkälti ensi viikko. Mökkeillen ja muuten sukulaisia viihdyttäen ;)
Palaamme viikon päästä kuvioihin!
Mukavaa viikonloppua!
Ps. Nauttikaa keleistä ;)
Pötikkä
Tänään oli Ellillä kolmen kuukauden neuvola ja mitat oli huimat !
Painoa 7330g ja pituutta 64,6 cm
(Aino 3kk 7275g ja 61,5cm)
Neiti 3kk |
Kaksi piikkiä reisiin ja Rotavirusrokote suun kautta. Vähän ikävä neuvola reissu tällä kertaa.
Pituuskäyrä vetelee siksakkia ja taasen yläkäyrillä mennään. Hyvin nää meidän neidit rintamaidolla kasvaa. Maito riittää, luotan siihen.
Hauskaa on nähdä minkälainen neiti tästä pienemmästä tulee sillä pituutta on nyt saman verran kuin Ainolla oli viiden kuukauden iässä. Taitaa Elli ottaa isosiskon vielä jossain vaiheessa kiinni. Painon nousu on normaalia ja siitä se sitten lähtee kuhan liikkeelle päästään. Ei taida rintamaito ihan vettä olla ;)
- Tarttuu leluihin, vetää suuhun, mutta huonosti pysyy käsissä
- Niskaa ei tarvitse tukea
- Pää nousee hienosti mahallaan ollessa
- Keikkuu mahallaan mutta ei ole vielä kääntynyt
- Kovasti huitoo paikallaan lattialla, jalat vispaa
- Seuraa, hymyilee ja juttelee
- Naurua on tullut pieni pyrähdys
- Rytmit vielä vähän hakusessa, riippuu päivästä miten nukutaan
<3 |
Siitä se sitten lähti
Projekti valokuvat albumiin on edennyt siihen vaiheeseen että kuvia on tullut teetettyä myös kehyksiin. Yhteen se ei vaan jäänyt. Yhtään ei toppuutellut se, että Tokmannilta kehyksiä sai puoleen hintaan.
Kuinkas sitten kävikään. Ostin ensin muutaman kehyksen ja sitten taas muutaman. Loppu onkin historiaa ;)
Miksi meillä on kaksi kelloa makkarissa, en osaa sanoa?? :D
Makuuhuoneessa oli muutama kuva, nyt valokuvanäyttely. Eikä se mitään minusta kuvat on ihania ja niitä pitää olla. Olen haaveillut kollaasista tyhjälle makkarin seinälle ja viime viikko meni pohtiessa mitkä siihen tulisisvat ja mitkä näyttäisivät hyvältä.
Kuvia ei olisikaan ihan niin paljon ilman tätä blogia. Siinä on hyvät että huonot puolensa. Kiva että on kuvia, mutta niitä tuppaa olemaan liikaa. Joudun vielä vaikeuksiin tämän kuva paljouden kanssa. Kollaasista tuli mieluinen, mutta katsotaan niin kohta on kuvia seinällinen ;)

Yhtä valitusta
Anteeksi jo etukäteen mutta välillä pitää vähän valittaa
Viime viikko meni siivotessa ja järjestellessä. Oli ohjelmaa näin ihania ystäviä. Tällä viikolla ollaan keskitytty olemiseen ja sotkemiseen. Alkuviikon sateiset päivät aiheuttivat palelemista ja olisi tehnyt mieli kaivaa villasukat kaapin pohjalta. Eilen jopa tuntui taas kesältä auringon paisteen ja lämpösen kelin ansiosta. Mutta MIKSI taas on pilvessä ja keli näyttää hyvinkin masentavalta...
Huono ilma yhdistettynä väsymykseen ei lupaa hyvää. Ulos ei tee mieli mennä ja kaikki tuntuu siltä että onko ihan pakko. Väsymys alkoi kasaantua viime perjantailta jolloin vietimme saunailtaa meillä jonka jälkeen raahasin itseni paikalliseen. Vaikka väsytti, onneksi lähdin. Se piristi sen hetken ;)
Elli sai korviketta joka aiheutti mahavaivoja ja pientä itkusuutta. Mahavaivat ovat jääneet taakse mutta neiti ei päivällä nuku kolmea varttia pitempää. Vanhempi neiti käy hermoilleni ja kaipaan pientä time offia hänen seurastaan. Kun saan Ellin nukkumaan, Aino draamaqueen yllättäen alkaa huutaa ja kysymyksessä saattaa vaan olla se, ettei sukka mene jalkaan. Sitten tietysti Elli herää.. Tässä vaiheessa ei sympatia ole päällimmäisenä ajatuksena.
Väsymys johtuu öistä jollon herään sen neljä kertaa vähintään. Elli käy nukkumaan 10 aikaan ja syö ensimmäin kerran 2-3 aikaan ja toisen kerran 6-7 aikaan. Jos tämä olisi tässä ei olisi mitään ongelmaa mutta tuo ihana melkein kolme vuotiaamme käy nukkumaan 9 aikaan. Tulee viereen ensimmäisen kerran noin 2 aikaan jolloin kannan omaan sänkyyn. Käy sen jälkeen kerran vessassa ja jonka jälkeen vaatii jonkun peittelemään muuten ei suostu menemään omaan sänkyyn. Tulee uudestaan viereen noin 4 aikaan ja kohta taas kannan omaan sänkyyn kun muuten en mahdu nukkumaan... Pelastus on ollut että olen voinut nukkua 9 asti sillä muuten ei vain jaksaisi.
Tämän takia en ole jaksanut päivitellä kuulumisia
mutta pientä parannusta on ilmassa.

Maanantai
Vaikea herätä, nousta tai tehdä ylipäänsä jotain. Tapahtumarikas viikonloppu verotta,a huonot yöunet, la-su välinen yö painaa. Arkeen palaaminen viikonlopun matalaliidon jälkeen tuntuu tylsältä, mutta mukavalta. Hommaa riittää muttaa itseään ei meinaa saada käyntiin.
Kello 8.00 Aino kiehnää vieressä. On herännyt Larin kanssa samaan aikaan, syönyt aamupalan, katsonut lastenohjelmia ja palannut viereeni. Yritän saada vielä torkuttua ja houkutella tytön katsomaan lastenohjelmia, -kohta ne loppuu, mene hetkeksi katsomaan. Päässäni soi lastenohjelmien tunnarit jotka kuuluvat hyvin selkeästi seinän läpi. Aino lähtee vierestä ja torkahdan. Herään kun Aino tulee sanomaan -Minäkin tulen sänkyyn. Huomaan kellon olevan 8.30. Aika nousta. Nousen varovasti Ellin vierestä. Hyvä, ei herännyt.
Kuppi kahvia ja siitä se lähtee. Aino höpöttää vieressä taukoamatta, äiti horroksessa, selaa puhelimella fb, onko tapahtunut jotain mullistavaa, ihan kuin yön aikana jotain voisi tapahtua. ``Sanomalehteni`` joka on kännykästä löytyvä Iltasanomat, selaan läpi. Elli nukkuu vielä sängyssä, saan syötyä rauhassa.
Vessaan ja kurkistus peiliin, miltähän sitä tänään näyttää. Väsyneeltä koti äidiltä vai vähän väsyneemmältä koti äidiltä. Tsekkaus montako ripseä on yön aikana tippunut pois pidennykset. Tukka kiinni ja vaatteet päälle.
Aino huutaa sängyn vieressä -ÄITI ,Elli herää! tokaisen siinä vaiheessa -Älä huuda, nyt se ainakin herää.
Perinteiset lelujen raivaukset, astiat koneeseen ja pyykinpesukone laulamaan.
Arkea, samat rutiinit toistuu päivästä toiseen. Sitä se on ja toistuu viikosta toiseen, mutta nautin kotona olemisesta, siitä kun saan hetken omaa aikaa, päiväunilla olevilta lapsilta. Pyykin pesusta ja ruoan laitosta.
Onnellinen ja välillä väsynyt kotiäiti <3

Söpöä
Ihania pikkujuttuja, rusetteja, kynsilakkaa ja tietysti ihania vaatteita. Niistä on tyttöjen jutut tehty.
Miten osaisin olla jos joukossa olisi yksi pikkupoika (isukkia ei nyt lasketa) joka ajaisi pikkuautoilla ja mielenkiinnon kohteet jotain aivan toista. Tai näillä tyttöjen jutulla saataisiin suuntautumaan tuo poika johonkin ihan muuhun kuin pitäisi.
Joku on minulle joskus sanonutkin että niin hän arvelikin, että tulee toinen tyttö. Ai, katsoin hölmistyneenä. -Olet nimittäin ihan tyttöjen äitien näköinen ;)
Ehkä olen sitten liian huoliteltu niin vissiin, pikkutarkka ja naputan jokaisesta asiasta :DD
Näihin kuviin ja tunnelmiin.
Mukavaa viikonloppua!
Niin se syksy lähenee
ja on aika miettiä lastenvaatteita...
Ainolle välikausivaatteet on jo jemiksessä (täältä voi kurkata). Kuitenkin hakusessa on ollut kurahaalari fleecevuorella, rikkiytyneiden kurahousujen (joissa oli fleecevuori) tilalle. Mielestäni tälläinen haalari on hirmu kätevä kun on märkää, loskaa taikka lunta joka kastelee. Onhan erilliset kurahousut kätevät kun heittää alle mitä sillä hetkellä tarvitsee.
Kuitenkin, pukeminen ei ole lasten lempipuuhaa niin ajattelin että helpomalla pääsee Aino ja sen hermot sekä äitin hermot. Puettavana on kuitenkin ensi talvena kaksi lasta yhden sijaan. Ei tarvitse ensin laittaa toppahaalaria jonka jälkeen tunkea kurahaalareita ja takkia kun voi vetää päälle suoraan kurahaalarin ja menoks!
Ellokselta löysin aivan ihanan Tretonin kurahaalarin jonka meinaan hankkia meille! Yllättäen luumun värinen ja uskon merkinkin olevan hyvä!
Talveksi on jemmassa Ticetin käytetty haalari, kakkoshaalariksi ja 104cm uusi Jonathanin haalari.. Joka voi olla iso tai sitten ei, mutta se ei enää miellytäkkään silmää... Se on ihan kiva mutta en tykkää sen tyylistä, alaosa harmaa ja yläosa täynnä liloja tähtiä. Miksi ei voisi olla kauttaaltaan täynnä tähtiä. Tämä tietää sitä että se myydään pois! Yritin olla fiksu ja ostaa Alennuksesta haalarin muttei ihan onnistunut ;)
Tilalle taitaa tulla Tretonin luumunvärinen talvihaalari :DD Tykkään kun se ei näytä perinteiseltä ``isojen tyttöjen haalarilat`` alaosa erivärinen kuin yläosa ja lantiolla kuminauha kiristämässä... On se vaikeaa
Ellille on ostettu käytettynä ihana Minimyon haalari välikauteen vaikkakin enemmän poikaväreissä niin ei haittaa sillä minusta tuo oli niin ihana! Lisäksi löytyy harmaa pöllöhaalari ja ``turvaistuintoppis`` (reikä turvavyölle) Ainon vanha lila toppahaalari jossa fleecevuori sekä äitiyspakkauksen puku joka odottaa käyttäjäänsä. Pukuja taitaa olla..eiköhän tyttö näillä talven pärjää ;)

kuva täältä |

Piristys maanantaihin
Tämä kuva kertoo jotain maanantain mielentilasta |
Myönnän olevani materialisti ainakin vaatteiden suhteen. Kävin jo muutama viikko sitten alessa ja sieltä tarttui mukaani ihania lastenvaatteita.Ihan kun niitä ei olisi jo ennestään..
Kuten yllä olevat farkut Ainolle ja kaksi tunikamekkoa. Pitihän tytölle saada samanlaiset kun äidilläkin on ;)
Mekot Alesta (ötökkä Lindex ja sininen H&M) |
Eilen kävimme pyörähtämässä kirppiksella ja mikä kuhina siellä kävikään. Kyllä oli tavaraa ja ihmisiä. Niin sekin kuin koko Mäntyharju herää henkiin kesällä. Kyllä olen talvella sieltä tehnyt löytöjä mutta nyt oikein urakalla. Itselleni mekko ja Ainolle varvassandaalit joista tyttö oli haaveillut jo pitemmän aikaa. Ellille ihania Marimekon löytöjä vain 1e kpl!!! Sekä serkkutytöille muutamia kesävaatteita.
Siis itselle ja vähän kaikille muille :D
Hyvällä mielellä kirppikseltä kotiin niin alkoi meidänkin viikko oikein mukavasti. Piristi oikein kummasti mieltä kun Aino käyttäytyi niin mallikkaasti ja Elli nukkui kiltisti kantorepussa. Vaunuilla olisi tuo reissu ahtaalla kirpparilla ollut tuskaa. Suosittelen manducaa joka saatiin lainaan Emmalta.
Kyllä on hyvä kapistus! Ei paina, ei purista ja Ainonkin saa sillä halutessaan selkään ;)
Mantsikka!
Kesäkynnet |
Viikonloppua vietimme sen suuremmin suunnittelematta. Lauantaina tuli käytyä kierrätyskeskuksessa jaa leikkipuistossa sen suurempia löytöjä tekemättä. Kiva oli kierrellä ja katsella sen enempää kiirehtimättä :) Aina kun tuntuu olevan kiire ja hätä jokapaikkaan.
Sunnuntaina heräsi kysymys että pitäisiköhän mmeidänkin laittaa mansikoita pakkaseen talven varalle. Vaikka oli alunperin tarkoitus lähteä Visulahden Hyperdinoon (Hoplopin tapainen sisäleikkipuisto) , tämä kuitenkin jäi sillä eiköhän sinne vielä joku muu viikonloppu keretä. Mansikat kun on nyt kerättävä jos meinaa...
Pitkään mietittiin mitä tehdään ja mihin mennään. Mikään ei tuntunut onnistuvan ja ajattelin jo -ihan sama mennään torilta ostamaan . Tämän jälkeen kuitenkin tuli puhelua että mansikoita olisi tarjolla ja ihan ilmaiseksi kuhan joku vain keräisi pois. Niinhän me sitten lähdettiinkin mansikkamaalle.
Elli veteli sikeitä vaunussa ja Aino poimi mukana. Mikäs sen mukavampaa.. tai no ei se Ainon oleminen ihan niin helppoa ollut. Millon oli kiinni verkoissa jotka oli viritetty lintujen varalle. Milloin talsi mansikoita ja milloin oli valitus käynnissä -milloin lähetään? - Haluun jo vaarin luokse!- Haluun ison mansikan, äiti anna mulle!
- mua kakattaa! ja niin edelleen -.-
Tuloksena ämpärillinen mansikoita ja kärähtänyt selkä sekä kramppaavat jalat! mutta onpahan mansikoita nyt pakkasessa Niitä ei tarvitse ennen syyskuuta syödä, on sen verran mansikka kiintiö täynnä!
Mitähän oli päällä mansikkamaalla...? hmm ;)
Elli
Meidän pienempi neiti kasvaa kovaa vauhtia. Kaksikuukautis neuvolassa oli painoa tullut enemmän kuin viime kerralla. Neuvola oli jo ajat sitten mutta laitan kuitenkin vähän mittoja. Tyttöhän on jo 2kk 2vk. Tässä mitat:
Elli on edelleen rauhallinen kakkamasina joka kerta päivään vetäsee housuun kunnon satsit että koko vaatekerraston saa vaihtaa... Elli surailee kovasti ja hyvällä tuulella juttelee ja hymyilee takaisin. Neiti kasvaa ja kehittyy ihan silmissä. Aikaa tuntuu häviävän käsistä juostessa vanhemman neidin perässä ja pyörittäessä tätä huushollia.
Elli pitelee päätä jo varsin hienosti. Sylissä kylläkin harrastetaan vielä nokkimista ja välillä saa varoa ettei tule ohimosta nenään. Kova tarve on liikkua ja ähistä. Jalat yrittää masun alle ja pylly nousee. Selällään olo ei ole yhtään mukavaa kun pitää yrittää kyljelleen ja siinähän menee lopulta hermo. Tuolla jumppaamisella olisi minullakin jo vatsalihakset kunnossa! Sylissä ei voi olla puoli istuvassa asennossa vaan kokoajan täytyy vängätä istumaan... ja vielä kun ei saisi istua.
Tätä natiaista ei ole enää kovin helppo pidellä ;) Kovasti olen sitä mieltä että tämä neiti lähtee aikasemmin liikenteeseen kun isosiskonsa joka tyytyi makaamaan ja katselemaan vielä tässä vaiheessa. Isosiskon perään taitaa olla jo kova hinku!
Kädet ovat löytyneet ihan tällä viikolla. Aikaisemmin ne ovat menneet vain suuhun ja peukalon alapuolta maiskutetaan huolella jos ei ole tutti suussa. Nyt kuitenkin kädet hamuaa leluja sitterissä tai lattialla leikkimatolla. Elli syö tuttia, kättä tai alahuulta. Yksi päivä ihmettelin että mitä se maiskuttaa niin oli sitten keksinyt että alahuultakin voi imeä, voi sitä maiskutusta! Ainokin osaa jo ilmoittaa Ellin syövän kättä taikka alahuulta sillä silloin työnnetään tutti suuhun. Punainen rinkula alahuulessa tai imeä kättä ei ole meillä sallittua jos kerran tuttikin kelpaa.
Yöllä heräillään edelleen yhdestä kahteen kertaan.Ensimmäisen kerran 5 aikaan tai 2 ja 5 aikaan.. Tuntuu että yöt vaihtelevat että myös päivät. Elli saattaa nukkua 10 ja olla hetken hereillä. Aamu unet ja päivä unet suurinpiirtein 12 jälkeen ja ilta unet kuitenkin tyttö torkkuu välillä miten sattuu. Pitemmissä pätkissä nukutaan vaunuissa ja silloin kun ollaan liikenteessä. Tämä tyttö on varsin mukautuva tapaus joka tuntuu tykkäävän liikkumisesta. Meidän päivärytmi menee Ainon mukaan ja Elli kulkee siinä mukana :)
6250g
59,6cm ja kruunu 41,0
Aika pötkäle!
kaksoisleualla ja ilman ;) |
Elli on edelleen rauhallinen kakkamasina joka kerta päivään vetäsee housuun kunnon satsit että koko vaatekerraston saa vaihtaa... Elli surailee kovasti ja hyvällä tuulella juttelee ja hymyilee takaisin. Neiti kasvaa ja kehittyy ihan silmissä. Aikaa tuntuu häviävän käsistä juostessa vanhemman neidin perässä ja pyörittäessä tätä huushollia.
Elli pitelee päätä jo varsin hienosti. Sylissä kylläkin harrastetaan vielä nokkimista ja välillä saa varoa ettei tule ohimosta nenään. Kova tarve on liikkua ja ähistä. Jalat yrittää masun alle ja pylly nousee. Selällään olo ei ole yhtään mukavaa kun pitää yrittää kyljelleen ja siinähän menee lopulta hermo. Tuolla jumppaamisella olisi minullakin jo vatsalihakset kunnossa! Sylissä ei voi olla puoli istuvassa asennossa vaan kokoajan täytyy vängätä istumaan... ja vielä kun ei saisi istua.
Tätä natiaista ei ole enää kovin helppo pidellä ;) Kovasti olen sitä mieltä että tämä neiti lähtee aikasemmin liikenteeseen kun isosiskonsa joka tyytyi makaamaan ja katselemaan vielä tässä vaiheessa. Isosiskon perään taitaa olla jo kova hinku!
Pääsee pääsee, yritys on kova ja ähinä sen mukainen! |
Yöllä heräillään edelleen yhdestä kahteen kertaan.Ensimmäisen kerran 5 aikaan tai 2 ja 5 aikaan.. Tuntuu että yöt vaihtelevat että myös päivät. Elli saattaa nukkua 10 ja olla hetken hereillä. Aamu unet ja päivä unet suurinpiirtein 12 jälkeen ja ilta unet kuitenkin tyttö torkkuu välillä miten sattuu. Pitemmissä pätkissä nukutaan vaunuissa ja silloin kun ollaan liikenteessä. Tämä tyttö on varsin mukautuva tapaus joka tuntuu tykkäävän liikkumisesta. Meidän päivärytmi menee Ainon mukaan ja Elli kulkee siinä mukana :)
<3 |
We're back
Viihteellä Jyväskylässä. Selvisin suuremmilta oloilta! ja isi Ellin kanssa |
Aino peltohommissa |
Ainosta kuoriutui loman aikana oikea isin tyttö. Isin kanssa peltohommissa, peltoatuton kyydissä, suihkussa, syömässä jne. Joka loppuajasta alkoi olla enemmänkin rasittavaa. Jokapaikassa oli isin oltava ja huomion hakuisuus välillä niin suurta että itkien piti kaikki asiat ilmoittaa. Jospa tämä nyt tästä,kotona sattuu nyt olemaan vain äiti. Joka vaatii laittamaan vaatteet päälle tai käymään vessassa yksin yms. siis varsinainen monsteri!
Juhannuskukat |
omasta pihasta |
Kaikki äänet taas tuntuu pelottavan Ainoa. Nukkumaan käydessään tyttö painaa päänsä tyynyä vasten kun ``pelottaa`` hyvä että henkeä saa ja herää siihen kun on ihan hikinen sillä peitto pitää olla korviin saakka. Kaiken kukkuraksi viimeinen viikko on eletty vesirokon kanssa joka alkaa nyt olemaan ohi. Helpolla päästiin ei tullut kuumetta, ainoastaan vesikelloja. mutta näillä helteillä kutiaminen ei ole ollut kivaa kun ihokin on koko ajan hikinen.
astetta kevyempi vaatetus |
Säät suosivat. Rannalla käytiin jokapäivä ja jopa minäkin heitin talviturkin. Se olikin tupla paksu sillä viime kesänä en käynyt kertaakaan Suomessa uimassa ;) Aino nauttii uimisesta ja vedellä puljaamisella. Lämpöset kelit lämmittivät myös huuhollin mutta onneksi saatiin nukuttua ja sisällä pystyi olemaan. Ihmeen viileänä ilma pysyi. Kuitenkin viime torstaina lähdin Eillin kanssa helteitä pakoon alennusmyynteihin niin sai tyttö nukkua vaunuissa . Kaupoissa olikin sopivan viileä ja ulkona trooppisen lämmintä.
rannalla |
ps. jos olet instagrammissa voi meitä seurata nimellä huisku_
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)