Muut jäävät lomille mutta nyt on meidän lomat vietetty tai no äitiyslomalainen jatkaa mutta toinen osapuoli joutuu menemään töihin. Kolme viikkoa tuntui kahdelta kuukaudelta. Kivaa oli, olla siellä sun täällä mutta kotona en ole kerennyt kuin käydä kääntymässä ja pestä pyykkiä. Joten mukava on palata arkeen.
|
Viihteellä Jyväskylässä. Selvisin suuremmilta oloilta! ja isi Ellin kanssa |
|
Aino peltohommissa |
Ainosta kuoriutui loman aikana oikea isin tyttö. Isin kanssa peltohommissa, peltoatuton kyydissä, suihkussa, syömässä jne. Joka loppuajasta alkoi olla enemmänkin rasittavaa. Jokapaikassa oli isin oltava ja huomion hakuisuus välillä niin suurta että itkien piti kaikki asiat ilmoittaa. Jospa tämä nyt tästä,kotona sattuu nyt olemaan vain äiti. Joka vaatii laittamaan vaatteet päälle tai käymään vessassa yksin yms. siis varsinainen monsteri!
|
Juhannuskukat |
Juhannus meni oikein mukavasti syödessä ja pelaillen mukavassa seurassa. Kokon näimme ja lapsien nukahdettua autoon kuuntelimme aseman parkkipaikalta Arttu Wiskaria muutaman minuutin jonka jälkeen totesimme että nyt riittää meennään nukkumaan! ja unten mailla olimme jo ennen 12 ;)
|
omasta pihasta |
Lomalla parasta oli se että sain nauttia aamuista. Lari nousi (meni nukkumaan) aamuisin sohvalle Ainon kanssa, katsomaan lasten ohjelmia. Sain nukkua Elli kainalossa aamu yhdeksään asti :) Herätyksiltä ei kuitennkaan yöllä vältytty kun Aino hiipparoi yöllä meidän väliin nukkumaan poikittain tai jalat tyynylle -tyyliin. Ja Ellikin heräilee 4-5 aikaan syömään.
Kaikki äänet taas tuntuu pelottavan Ainoa. Nukkumaan käydessään tyttö painaa päänsä tyynyä vasten kun ``pelottaa`` hyvä että henkeä saa ja herää siihen kun on ihan hikinen sillä peitto pitää olla korviin saakka. Kaiken kukkuraksi viimeinen viikko on eletty vesirokon kanssa joka alkaa nyt olemaan ohi. Helpolla päästiin ei tullut kuumetta, ainoastaan vesikelloja. mutta näillä helteillä kutiaminen ei ole ollut kivaa kun ihokin on koko ajan hikinen.
|
astetta kevyempi vaatetus |
Säät suosivat. Rannalla käytiin jokapäivä ja jopa minäkin heitin talviturkin. Se olikin tupla paksu sillä viime kesänä en käynyt kertaakaan Suomessa uimassa ;) Aino nauttii uimisesta ja vedellä puljaamisella. Lämpöset kelit lämmittivät myös huuhollin mutta onneksi saatiin nukuttua ja sisällä pystyi olemaan. Ihmeen viileänä ilma pysyi. Kuitenkin viime torstaina lähdin Eillin kanssa helteitä pakoon alennusmyynteihin niin sai tyttö nukkua vaunuissa . Kaupoissa olikin sopivan viileä ja ulkona trooppisen lämmintä.
|
rannalla |
Toivotaan heinäkuulle hyvien ilmojen jatkumoa sillä vielä on suunnitelmissa vaikka mitä. Uimaankin voisi uskaltautua toisen kerran :D Kuitenkin nyt yritän kirjoitella hieman säännöllisemmin.. olkaahan kuulolla! :)
ps. jos olet instagrammissa voi meitä seurata nimellä huisku_
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro ihmeessä